Ketään ei kiinnosta, jos kaikki on aina hyvin – asiantuntijabrändin rakentaminen vaatii rohkeutta

DSC_2350

Ketään ei kiinnosta, jos kaikki on aina hyvin – asiantuntijabrändin rakentaminen vaatii rohkeutta

Jos sinun tulisi tässä ja nyt luetella kolme parasta suomalaista kokkia, keitä he olisivat? Entäpä jos olisit hankkimassa puhujaksi nuorta suomalaista yrittäjää – ketä pyytäisit? Ensimmäisenä mielessä käy lähipiiriin kuuluvat henkilöt, mutta jos sieltä ei löydy alan osaajia, keitä me sitten mietimme? Ei ole sattumaa eikä onnenkantamoista, että mieleen tulevat ihmiset, jotka tehneet oman nimensä näkyväksi – mieleen tulevat onnistuneet henkilöbrändit.

Keskustelu asiantuntija- ja henkilöbrändin tärkeydestä käytiin jo kolme vuotta sitten. Enää ei tarvitse perustella sitä, miksi asiantuntija- tai henkilöbrändin luominen on järkevää. Liioin ei tarvitse luetella syitä sille, miksi sosiaalisen mediaan pitää tuottaa sisältöä omasta osaamisesta. On sanomattakin selvää, että näin työllistyt paremmin, jäät ihmisten mieleen ja autat liiketoimintaasi menestymään. Omalla persoonalla, suurella sydämellä, positiivisella mielellä ja intohimolla tehty tarina on paljon tehokkaampi kun yrityksien markkinointijargonia.

Meillä kaikilla ihmisillä on tiedostamattamme brändi jo olemassa –  nimittäin se, miten muut ihmiset meidät näkevät ja ammattilaisina kokevat. Tämän lisäksi meille on syntynyt ”sähköinen brändi”. Googlettamalla oman nimemme löydämme entisiä työpaikkoja, vanhoja tuloksia ratsastuskilpailuista tai vaikka maininnan koulun projektista. Tietoisen henkilöbrändin luominen on tämän kuvan hallitsemista – sellaisen sisällön luomista, jonka palvelee itseä eniten.

Keskustelu henkilöbrändistä aktivoi pohjimmiltaan kysymyksen siitä, kuka on asiantuntija ja miten sitä voidaan mitata.

Koulutus takasi aikaisemmin ihmisen asiantuntijuuden, nyt henkilöbrändin avulla omaa osaamista voidaan tuoda esille myös muilla tavoin.  Itse aloitin yliopiston vuonna 2006 yhteiskuntatieteillä. Vasta kymmenen vuotta myöhemmin valmistun kauppatieteiden maisteriksi. Jos minua ja osaamistani katsotaan tässä välissä pelkästään koulutuksen näkökulmasta, olen ylioppilas ja yhteiskuntatieteiden kandidaatti. Ilman henkilöbrändin rakentamista, kukaan ei tietäisi, että kymmenessä vuodessa opiskelin valokuvaajaksi, korumuotoilijaksi tai että minusta tuli sivutoiminen yrittäjä.

Oman henkilöbrändini alkujuuret ulottuvat jo kymmenen vuoden taakse. Tällöin minulla ei ollut hajuakaan siitä,  kuka olen tai mitä haluan tehdä ”isona”. Perustin ensimmäisen blogini vuonna 2007 , blogin ”Nana Bella Couture”. Blogi oli aivan kamala, yritin olla jotain mitä en ollut. Kopioin blogiin muiden ajatuksia ja tyylejä ja luulin lifestyle-bloggaamisen olevan oma juttuni. Tämän jälkeen tein vielä puoli tusinaa uutta blogia, joista jokaisella oli oma teemansa. Puhuin taiteesta, sisustuksesta, matkustamisesta sekä muista harrastuksistani. Ajan mittaan lopetin blogejani ja jäljelle jäivät ne teemat, jotka olivat minulle tärkeimpiä.

DSC_2321

Tarinani kuvastaa hyvin sitä, millaista henkilöbrändin työstäminen on. Henkilöbrändi on itsesi kanssa alati kasvava, aikaa vievä projekti, joka ei koskaan voi olla täysin valmis.  Yhteensä parikymmentä blogia auttoivat työstämään sitä asiantuntijuutta, mikä minulla tällä hetkellä on. Ajatukset ja kiinnostuksen kohteet voivat muuttua matkan varrella, mutta saatu palaute ja tehdyt valinnat auttavat muovaamaan esiin erityisosaamista ja sanomaa.

Toisaalta asiantuntijabrändiä voi rakentaa alusta alkaen johdonmukaisesti yhden selkeän teeman ympärille. Päädyin tähän itsekin ja loin itselleni kaksi eri henkilöbrändiä – Lauran, joka toimii liike-elämässä ja Bettinan, joka on alias nimeni luovalla alalla. Olen moniosaaja ja teen montaa asiaa yhtä aikaa. Huomasin aika alussa, että tämä sekoittaa ihmisiä,  eikä minua otettu vakavasti. Halusin olla yhtä aikaa uskottava liike-elämässä ja luoda uraa valokuvaajana. Ihmiset omaksuvat helpommin yhden lahjakkuuden kerralla. Haasteita tulee, jos haluaa tehdä useampaa erilaista osaamista uskottavasti. Syyllistytkö sinä ajattelemaan, ettei lahjakas näyttelijä voi olla yhtä aikaa loistava laulaja tai että loistava dekkarikirjailija ei voi olla uskottava käsikirjoittaja?

Henkilöbrändin luomisessa yksi asia on ylitse muiden. On ennen kaikkea tunnettava itsensä ja luotettava omaan tekemiseen.

Ainutlaatuisuus ja oma tarina tekevät sinusta kiinnostavan. Kaikkien ei tarvitse tehdä nokkelia twiittejä, asiantuntevia artikkeleita tai henkilökohtaisia blogeja. Jos videoiden tekeminen on enemmän juttusi, voit hyvin ilmaista ajatukset myös Youtubessa tai tehdä vaikkapa persoonallisen Instagram-tilin. Kun oma juttu on löytynyt, kannattaa miettiä, mikä siitä tekee hyödyllisen, innostavan tai merkityksellisen lukijalle. Herättääkö se keskustelua? Lopuksi tarvitset tarinallesi vielä yleisön. Some on tehokas paikka jakaa sisältöä ja luoda itsestä asiantuntijaa.

Henkilöbrändeihin liitetään myös negatiivisia ajatuksia. Se voidaan nähdä pelkästään kaupallisena oman edun tavoittelemisena tai äänien kalasteluna. Juuri siksi rehellinen viesti menee paremmin perille kuin kiillotettu ulkokuori. On tärkeää osata ilmaista tunteitaan ja intohimojaan, epäonnistumiset mukaan lukien. Tämä tekee sinusta inhimillisemmän ja kiinnostavamman seurata. Jos sanot, ettei yhtään vastoinkäymistä tullut 10 vuoden yrittämisen jälkeen, on tarinaasi vaikea samaistua.

Täydellinen ihminen ei kiinnosta ketään. Täydellistä henkilöbrändiä ei ole olemassa.

Itse tein virhearvion henkilöbrändin kanssa puolitoista vuotta sitten, kun aiheutin pienen somekohun. Olin lanseeraamassa tuolloin vielä tuntematonta Bigture.fi-palvelua. Kirjoitin palvelustamme avoimen kirjeen erääseen ryhmään ja pyysin taitavia kollegoita liittymään mukaan. Sain postaukseen melkein sata kommenttia. Niissä arvosteltiin jyrkästi Beta-palvelun ontumista tai tapaani markkinoida ryhmässä. Siinä hetkessä juuri aloittanut yrittäjä oli vähällä heittää hanskat tiskiin. En ottanut huomioon, että kirjeeni koettiin halpana markkinointitemppuna ja tämä nostatti monelle karvat pystyyn. Ymmärrän nyt jälkeenpäin hyvin, että suora markkinointi ei ole soveliasta ryhmissä, joiden arvo syntyy tiedonjakamisesta tai keskustelusta.

Hengitä syvään kerta tai pari, jokainen kommentti somessa on osa sinun brändiäsi.

On tietysti totta, että ensivaikutelman tekeminen on somessa erityisen tärkeää. Toisaalta jos pelkäät palautetta liikaa ja mietit mitä muut sinusta ajattelevat, et kehity etkä jää mieleen. Huomion ja yleisön saaminen vaatii keskustelua ja osallistumista. Se ei tarkoita huutamista ja somessa vauhkoamista tai kaikkeen kommentoimista. Se tarkoittaa rauhallista tilan ottamista, ajatuksiesi tuomista esille muut samalla huomioiden. Henkilöbrändin kohdalla, on suurempi ”moka” olla hiljaa, kun pelätä keskusteluihin osallistumista

Ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa tehdä omaa henkilöbrändiä. Tärkeintä on, että brändi on näköisesi. Oman osaamisen ja ajatuksien jakaminen on tehokasta markkinointia. Brändi syntyy enemmin ihmiselle, joka on onnistunut vuorovaikutuksessa.  Sinut muistetaan paremmin positiivisesta mielikuvasta kuin pelkästä tutkinnostasi tai ansioluottelostasi. Pidät sitten blogia, Youtube-kanavaa tai suosittua Instagram-tiliä nämä herättävät paljon enemmän kiinnostusta verkostossasi kuin pelkkä linkedin-profiili. Loppujen lopuksi kyse on siitä, että ihmiset ostavat ihmisiltä, ”hyviltä tyypeiltä”, eivät yrityksiltä. Henkilöbrändiä rakentaessa markkinoit yhtä aikaa osaamistasi ja taitoajasi, mutta myös sitä että olet inhimillinen ja rohkea ihminen.

Muistilista oman asiantuntijabrändisi rakentamiseen:

  • Aloittaminen on vaikeinta, tee siitä helppoa. Julkaise ensiksi vaikka pelkkä kuva ja kuvateksti. Kerro että haluat auttaa ystäviäsi osaamisellasi.
  • Ilmaisumuotoja on useita – valitse sinulle luontevimmat kanavat ja muodot.
  • Jos kirjoitat blogia tai kuvaat vlogia, kannattaa näyttää pari ensimmäistä tekstiä/koevideota muutamalle alan tutulle ja kysyä,  kokivatko he materiaalin hyödylliseksi.
  • Älä hio liikaa, jätä mukaan persoonaa!
  • Keskustele ja ole vuorovaikutuksessa eri kanavissa.
  • Omien somekanavien lisäksi Facebookin eri ammattilliset ryhmät toimivat hyvänä jakoalustana vlogeille ja blogeille. Muista julkaisuissa kuitenkin kohtuus, jotta markkinointi ei käänny sinua vastaan.

Kuvat: Nikita Tikka ja meikki ja hiukset: Studio Susu

Laura
info@laurapaananen.com
No Comments

Post A Comment