
21 joulu Voimavarana ihmiset
Jos minun pitäisi valita yrittäjyyteni ja työurani merkittävin yksittäinen tekijä, minulla ei olisi epäilystäkään, minkä valitsisin.
Tämä tekijä on tuonut minulle eniten suosituksia, työpaikkoja, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Sen kautta olen oppinut valtavasti uusia asioita ja myös uusia konkreettisia taitoja. Sen avulla olen saanut vertaistukea ja kannustusta vaikeissa tilanteissa ja sen avulla ratkon päivittäin erilaisia ongelmia yrittäjäni arjessa.
Valitsisin tietenkin verkostot.
En ole kokemukseni kanssa yksin. Tästä kertoo muun muassa sen, että peräti 70-80 % kaikista työpaikoista täytetään verkostojen avulla.
Digitalisoitumisen ansiosta verkostojen luomisen mahdollisuudet ovat rajattomat – ihmiset ovat tavoitettavissa useista kanavista yhdellä napin painalluksella. Verkostoitumisen näennäinen helppous ei kuitenkaan merkitse sitä, että verkostoitumista voisi tehdä, kuinka tahansa. Verkostoitumista tapahtuu henkilökohtaisessa vuorovaikutuksessa, jossa osapuolet kuuntelevat toisiaan ja kokevat toistensa viestin arvokkaaksi. Siksi verkostoituminen ei ole tekemistä vaan taito.
Verkostoitumisen harjoitteleminen alkaa oman tarinan työstämisestä. Pelkät työpaikat ja tittelit eivät tee kenestäkään merkityksellisiä – sinun tarinasi sen sijaan on merkityksellinen. Tarinasi kertominen ei tarkoita pitkien, syväluotaavien elämäntilanteiden kertaamista. Sen sijaan, kysy itseltäsi: mikä juuri nyt inspiroi minua eniten? Mitä rohkeaa olen tehnyt? Mistä haaveilen ammattiini tai harrastukseeni liittyen? Verkostoitumistaitojen ensimmäinen askel on hyvä itsetuntemus.
Hyvässä verkostoitumiskohtaamisessa myös toisen tarina saa tilansa, vaikka itsestä puhuminen voi joskus tuntua helpommalta. Yhteisen mielenkiinnon löytyminen ei välttämättä tapahdu heti, joten ole kärsivällinen. Paina ihmisiä ja kohtaamisia mieleesi jokaisen ainutlaatuisuutta vaalien. Mieti – jos kohtaamisen pitäisi tiivistää kolmeen sanaan, sulkea pienen pieneen amulettiin, niin mitkä sanat painaisit mieleen?

Verkostoitumisessa on kysymys yhteisöllisyydestä. Mustasukkaisuus tai taloudellisen edun tavoittelu ovat lajin pahimpia heikkouksia. Vaikka ympärillesi kerääntyy vaikuttavia ja mielenkiintoisia ihmisiä, älä silti koskaan omi verkostoa itsellesi. Päinvastoin – pyri yhdistämään tuntemiasi ihmisiä heidän mielenkiintojen, tarpeiden ja osaamisen mukaan. Hyvässä verkostossa kaikki osapuolet voittavat. Verkostojen luominen on pitkäjänteinen rakennusprosessi ja verkostosi koostuu sekä entisistä että nykyisistä työkavereitasi, ystävistäsi, tuttavistasi ja opiskelukavereitasi. Verkostoitumisessa ei ole kyse mistään pikavoitosta, joka olisi lunastettavissa heti.
Verkostoitumisessa puhuttaessa on hyvä muistaa, että tällöin puhutaan ihmisistä ja inhimillisyydestä, eikä verkostoihin voi koskaan suhtautua laskelmoiden. Minun verkostoni on minulle kuin perhe, välitän siitä ja haluan pitää siitä mahdollisimman hyvää huolta. Minun perheeni kannustaa ja sparraa, kun tarvitaan rohkaisua; sen puoleeni käännyn, kun haluan kysyä apua ja tukea omiin ideoihini ja unelmiini. Perheeseen kuuluu myös vastuu ja vastavuoroisuuden periaate.
Yrittäjä, työntekijä, työnhakija, alanvaihtaja ja opiskelija – panosta verkostoon. Verkostoihin panostamalla panostat samalla niin moneen asiaan: paitsi omaan menestykseesi ja hyvinvointiisi, myös toisiin ihmisiin ja onnellisiin työyhteisöihin.
Vinkit verkostoitumiseen:
- Hyvä verkostoituja on hyvä tyyppi! Hyvälle tyypille ominaista on vilpittömyys, aitous, positiivisuus ja kyky ottaa toiset huomioon. Lisäksi huumorintaju, sosiaalisuus ja pitkäjänteisyys ovat avaimia verkostoitumisessa.
- Muista, että kaikki alkaa ensikohtaamisesta – panosta siihen, kuinka esittelet itsesi. Jos et ole aidosti kiinnostunut toisesta osapuolesta, ensikohtaaminen jää usein latteaksi.
- Verkostoituessa ei kannata olla ylivarovainen tai turhan ujo. Pohdi, mihin yrityksiin tai ihmisiin voisit olla yhteydessä. Tunnista erilaisia kohtaamispaikkoja; yrittäjäjärjestöt, messut, tapahtumat, seminaarit ja sähköiset viestintäkanavat. Mitä kautta löydät uudet kontaktit? Voitko hyödyntää nykyisiä ystäviäsi tai tuttujasi verkostosi laajentamisessa?
- Jos olet pienyrittäjä, panosta verkostojen rakentamiseen sosiaalisen median kautta. Voit samaan aikaan tuoda liiketoimintaa yrityksellesi ja tavoitella muiden yrittäjien kanssa yhteistä hyvää.
- Panosta myös käyntikorttiin, sillä se on ikkuna sinun digitaaliseen identiteettiisi, henkilöbrändiisi sekä liiketoimintaasi. Käyntikortti on ammattimainen ja sopivan neutraali tapa jakaa yhteystietosi silloin, kun sosiaalisen median kanavat eivät tunnu luontevilta.
No Comments