
17 helmi Onnistunut henkilökuva on henkilöbrändin rakentamisen kulmakivi
Henkilöbrändäys on kasvattanut suosiotaan viimeiset pari vuotta alasta riippumatta. Ennen henkilöbrändäys nähtiin vain vaikutusvaltaisten toimijoiden, kuten politikkojen tai yritysjohtajien kilpailuetuna. Nykyisin sitä tarvitsevat myös eri alojen yksityisyrittäjät, kuten näyttelijät, juontajat, artistit, kirjailijat, pienyrittäjät, mutta myös liike-elämän asiantuntijat.

Työn saantiin vaikuttaa paitsi osaaminen, myös yleisön suosio ja hyvä hakukonenäkyvyys.
Henkilöbrändäyksessä valokuvaus nousee tärkeään rooliin. Laadukkailla kuvilla vaikutetaan yleisöön ja tuotetaan sisältöä omille verkkosivuille, blogiin ja some-kanaviin. Henkilökuvauksen arvo nousee keskeiseen rooliin, kun oman henkilöbrändin kanavia konseptoidaan.

Sisällön lisäksi kuvilla ja videoilla voi vaikuttaa oikeanlaisen ensivaikutelman luomiseen. Kuvista syntynyt mielikuva on tärkeä, sillä se voi tuoda ihmisen lähemmäksi tai viedä kauemmaksi mahdollisesta yhteydenotosta. Esimerkiksi omilla verkkosivuilla kuvilla voi yrittää synnyttää mielikuvaa helposti lähestyttävästä persoonasta, jolla on tarvittavaa osaamista ja johon halutaan ottaa yhteyttä.

Haluan antaa omat vinkkini henkilökuvauksen suunnitteluun henkilöbrändin rakentamisen näkökulmasta.
1. Panosta kuvaajaan, jonka tyyli tukee oman henkilöbrändin tekemistä. Kaikki kuvaajat eivät suinkaan tee samanlaisia kuvia. Tuotekuvaaja ei ota välttämättä tapahtumakuvia tai asuntokuvaaja parhaita henkilökuvia. Käy läpi erilaisia henkilökuvaajia ja mieti sopisiko hänen tyyli korostamaan juuri sinun vahvuuksia ja luonnetta.
2. Suunnittele yhdessä verkkosivujen tekijän tai muun konsultin kanssa, millaisia kuvia juuri sinä tarvitset. Tulevatko ne someen, blogiin, verkkosivuille vai markkinointiin? Muista, että julkaisukanava vaikuttaa kuvien tekemiseen.
3. Pyri luontevuuteen. Korosta kuvauksissa juuri sinulle ominaisia piirteitä ja osaamista, uskalla heittäytyä! Persoonasi voi näkyä vaikkapa lokaatioiden valinnassa tai siinä, että uskallat nauraa kuvissa. Muista, että ammattikuvaaja osaa kyllä ohjeistaa sinua – siitä sinun ei tarvitse huolehtia.
Lisää onnistuneita henkilöpotretteja löydät täältä, töidemme Hall of Fame.

Kirjoittaja on helsinkiläistynyt itäsuomalainen, jonka käsissä pysyy niin vasara että kamera. Toiminut luovan työn parissa valokuvaajana, kuvataiteilijana että korumuotoilijana.
Kansikuva: Nikita Tikka
No Comments