Yrittäjyys

Ennen kokopäiväyrittäjäksi ryhtymistä, toimin viisi vuotta sivutoimisena yrittäjänä. Työskentelin ja painin aivan samantyyppisten asioiden kanssa kuin muutkin yrittäjät  – ainoa ero oli se, että rakensin kolmea yritystä vapaa-ajallani. Vuonna 2015 perustin...

Jos minun pitäisi valita yrittäjyyteni ja työurani merkittävin yksittäinen tekijä, minulla ei olisi epäilystäkään, minkä valitsisin. Tämä tekijä on tuonut minulle eniten suosituksia, työpaikkoja, asiakkaita ja yhteistyökumppaneita. Sen kautta olen oppinut...

Minua on aina pidetty luovana ihmisenä. Minulla on aina ollut koti luovissa harrastuksissa, erityisesti maalauksen ja piirtämisen parissa. Sittemmin olen  toiminut luovissa ammateissa kuvataiteilijasta valokuvaajaan ja korusuunnittelijaan. Vanhempani ovat puolestaan tarjonneet minulle luovan...

Digitalisaation myötä yrittämisen ja työntekemisen kenttä on kokenut valtavan muutoksen ja tuo muutos vain kiihtyy kiihtymistään. Millaisista muutoksista oikein on kysymys ja kuinka niiden vauhdissa voi pysyä mukana? Katse yrittäjyyteen...

Toimin Otavamedia OMAssa myyntipäällikkönä ja vastaan ensisijaisesti uusasiakashankinnasta. Tämän lisäksi työhöni kuuluu yritysten sosiaalisen median kehittäminen. Pidän työstäni paljon - pääsen vaikuttamaan ja pystyn kehittämään itseäni sekä osaamistani jatkuvasti.  Yrityksen somen tunteminen...

Uuden yrityksen perustaminen muistuttaa hieman uutta, alussa olevaa parisuhdetta. Yhtäkkiä elämää leimaa täydellinen omistautuminen ja heittäytyminen, toisaalta myös muulta maailmalta eristäytyminen, epävarmuus ja menetyksen pelko. Ryhdyin sivutoimiseksi yrittäjäksi syksyllä 2015. Aikaisempaa...